sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

#140 Pomppuperjantai

Perjantai aamuna 7.4. kävin yhdeksän aikaan yhdellä lammastilalla sopimassa työssäoppimisesta, jonka jälkeen suuntasin takaisin kotiin ja pakkasin loput tavarat. Tätini haki minut yhdentoista jälkeen kotoa ja lähdettiin ajamaan Saloon. Junani lähti Salon juna-asemalta 12:01, vaihdoin Pasilassa junaa ja saavuin Lappeenrantaan 15:15. Repe haki minut vähän ennen neljää ja mentiin suoraan kauppakeskukseen. Käytiin pankissa ja syömässä, jonka jälkeen lähdetiin ajamaan kohti tallia. Päätettiin hypätä perjantaina sekä Paddyllä että Laikulla, joten kun tultiin tallille mentiin heti rakentamaan esteitä.

Paddy
Paddyllä ei ole paljoa hypätty, joten laitettiin aluksi esteet pieniksi. Ne olivat varmaan 20-60cm korkeudessa Paddyn kanssa koko ratsastuksen. Kun esteet olivat suurinpiirtein valmiina, mentiin hoitamaan Paddy talliin. Minä ratsastin ensin ja aluksi kun näytin esteitä Paddylle hän oli sitä mieltä, että niistähän voisi vaikka kävellä yli. Alkuverkkasin aika nopeasti ja aloin tulemaan ravissa ensin puomeja jotka olivat molempiin suuntiin kokorataleikkaa. Puomien jälkeen aloin tulemaan myös pienimpiä esteitä ravissa. Hetken sileällä laukkaamisen jälkeen tulin myös laukassa pienimpiä esteitä, jonka jälkeen tultiin linjoja ja lyhyitä ratoja. Paddy oli selvästi jännittynyt, eikä hypytkään olleet mitenkään helppoja tai ennalta-arvattavia. Välillä hyppäsi tosi kaukaa, kun taas välillä tuli tosi juureen. Poika innostui kuitenkin hypyistä ihan älyttömästi ja oli ihanaa huomata kuinka se tykkäsi hypätä vaikkei tyyli tietenkään mikään paras ollutkaan. Paddyllä oli erikoinen tyyli hypätä, mutta ei silti mitenkään epämiellyttävä.

Kerran linjan B-osan jälkeen ampaistiin ulos kentältäkin, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Ei tarvinnut kuin kerran koskettaa raipalla kaulaa niin se jo unohti aikeensa peruutella tai jumittaa. Nostettiin esteitä vähän ja tultiin muutamia hyppyjä vähän isommille esteille. Aika pian vaihdettiin Repe selkään ja minulle kamera käteen, Paddyllä kun ei mikään maailman paras kuntokaan ole. Olin tosi postitiivisesti yllättynyt Paddyn kanssa hyppäämisestä, tykkäsin siitä todella! Ainakin molemmilla oli hauskaa ja se on tärkeintä :)


Repe loppuravaili Paddyn kanssa ja ratsasti tallin oven eteen. Kävelytin Paddyn tallitien päähän ja takaisin kun Repe meni silläaikaa vessaan. Toin Paddyn sisälle ja riisuin varusteet. Harjasin ruunan läpi ja jätin karsinaan. Reetta otti Laikun käytävälle ja hoidettiin sekin yhdessä kuntoon. Minä menin Laikullakin ensin ja alkuverkkailin kun Repe vähän muutteli esteitä.


Tulin ravissa samoja kokorataleikkaa puomeja kahdeksikkona ja Laikku kääntyi paremmin miten odotin saavan sen kääntymään. Ravailin ympyröitä ja otin laukkaverkkaa vähän aikaa, kunnes alettiin tulemaan esteitä. Tultiin kolmen laukka-askeleen linjaa, joka oli Laikulle vähän ahdas. Kun esteet nostettiin, pidennettiin vähän väliä. Laikku oli innokas ja vaikka jäin parissa hypyssä jälkeen, meni hyppääminen kokonaisuudessaan paremmin mitä oletin niin pitkän hyppytauon jälkeen. Tultiin kapeaa estettä, okseria, sekä linjoja joista pystyi valitsemaan kahdesta esteestä sekä A-, että B-osan. Kaareva linja oli vähän hankalampi, mutta hyvin sekin lopuolta sujui.

Paras♥


Keksittiin pari rataa jota tultiin ja muuten radatkin menivät hyvin, mitä nyt en ensimmäisellä kerralla saanut laukkaa vaihtumaan jne. Oli älyttömän kivaa hypätä pitkästä aikaa ja lopussa nostettiin linjaa vähän enemmän ja B-osa oli sen 90-95cm. Olin yhtä hymyä viimeisen hyvän radan jälkeen ja sitten vaihdettiinkin ratsastajaa. Laskin muistaakseni esteitä vähän aluksi ja lopuksi nostin tuohon samaan 90-95 korkeuteen. Repe sai tietysti Laikun hyppäämään paremmin kuin minä, mutta ihme kyllä en ajatellut sitä niinkuin yleensä, että "olen niin paljon huonompi" vaan ajattelin, että meillä meni hyvin ja tyydyn siihen. Repe ratsasti jonkun aikaa, jonka jälkeen loppuverkka ja talliin.


Kun oltiin hoidettu Laikku pois, otettiin tallin kaksi pientä shetlanninponia ja käytiin kävelyttämässä niitä. Minulla oli ihana vauhdikas kirjava tamma Pancy ja Repellä orimainen vähän hidas Uno. Vähän juostiinkin ponien kanssa ja Pancyllä ainakin oli vauhti päällä♥ Lopuksi mentiin siivoamaan esteet ponit mukana ja hypättiinkin pari pientä estettä. Pancy innostui hypyistä hirveästi ja oli muutenkin aivan ihana miniponi! Lähdettiin tallilta vasta kymmenen aikaan väsyneinä mutta onnellisina! :)
Pancy♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä kommentti :) Kiitos jos kommentoit! Arvostan sitä!